Historia
Sekä HYAA:n että Tikkurilan Hiekkaharjussa vaikuttaneiden
kuorma-autoilijoiden parissa pohdittiin KTK:n perustamista useissa
virallisissa ja epävirallisissa kokouksissa. Viimein 13.5.1956 HYAA:n
yleisessä kokouksessa saatiin aikaan päätös KTK:n perustamisesta
Helsingin maalaiskuntaa.
Katso tarkempi esittely Vantaan Rahtikeskuksen synnystä oheisen linkin kautta:
Rahtikeskuksen syntyvideo
Kun mitään konkreettisempaa ei kuitenkaan tapahtunut, niin liikemies ja kuorma-autoilija
Oskar Boman sopi HYAA:n puheenjohtaja Erhard Sireuksen kanssa,
että Boman ryhtyy pitämään kotoaan Hiekkaharjusta käsin koemielessä epävirallista KTK:ta.
Tämä Tikkurilan KTK-niminen tilauskeskus aloittikin toimintansa jo syyskuussa 1956.
Autoilijat tosin kutsuivat sitä tuttavallisemmin Bomanin KTK:ksi. Oskar Boman toimi
KTK:n johtajana ja ajojen hankkijana, sen sijaan ajotilauksia otti vastaan ja
välitti hänen tyttärensä Greta Boman.
Paikkakunnan kuorma-autojen tilauskeskuksesta tiedotettiin asiakkaille Helsingin
ympäristö-lehdessä. Tilaukset välitettiin autoilijoille kotiin ja nämä itse laskuttivat ne.
Tämän rekisteröimättömän ja edelleen täysin epävirallisen KTK:n toiminta ei kuitenkaan
menestynyt toivotulla tavalla. Ongelmia aiheuttivat muun muassa autoilijoiden keskinäinen
eripuraisuus sekä epäilyt ajovälitystoiminnan tasapuolisuudesta. Tikkurilan KTK:n toiminta
hiipui ja loppui kokonaan joskus vuoden 1957 lopulla.
Tikkurilan KTK antoi kuitenkin tuntumaa sille, että hyvin organisoituna ja virallisesti toimivana
KTK on tarpeellinen paikkakunnalle. Vuonna 1957 - Tikkurilan KTK:n siis vielä toimiessa -
HYAA asettikin toimikunnan valmistelemaan virallisemman KTK:n perustamista.
Toimikunta tuli kuitenkin nopeasti siihen tulokseen, ettei se pysty tekemään sellaisia ehdotuksia,
jotka johtaisivat KTK:n perustamiseen.
Vuonna 1958 ei ollut minkäänlaista keskitettyä ajovälitystoimintaa. Jokainen kuorma-autoilija
hoiti tilaukset kotoaan käsin, laittoi omat lehti-ilmoituksensa ja muutenkin hankki ajonsa itse.
Asia eteni seuraavaksi vasta vuonna 1959, jolloin erityisesti HYAA:n puheenjohtaja Antti Kinnusen
ja muiden johtokunnassa olleiden kuorma-autoilijoiden toimesta päädyttiin siihen,
että nyt paikkakunnalle vihdoinkin perustettaisiin KTK.
Perustava kokous kutsuttiin koolle Tikkurilan työväentalolle 26.4.1959.
Kokouksessa oli läsnä 28 autoilijaa, jotka päättivät perustaa kuorma-autojen tilauskeskuksen
nimeltään "Helsingin maalaiskunnan autotilaus osakeyhtiö". Kotipaikaksi päätettiin
Helsingin maalaiskunnan Tikkurila ja yhtiömuodossa päädyttiin osakeyhtiöön,
vaikka osuuskunnallekin löytyi kannatusta.
Sivuhuomiona mainittakoon, että KTK:n sijoittuminen Helsingin maalaiskuntaan ei ollut täysin
itsestäänselvyys, sillä kuorma-autoilijoiden parissa oli halukkuutta aloittaa KTK-toiminta
Muurimestarintien ja Tuusulantien risteyksessä rakenteilla olleen huoltoaseman yhteyteen.
Paikka oli Helsingin puolella ja jos se olisi valittu toimipaikaksi, KTK:n kotipaikaksi olisi
kaupparekisterissä pitänyt merkitä Helsinki. Asiasta käytiin kiivas keskustelu,
jonka jälkeen päädyttiin sijoittumaan Helsingin maalaiskunnan puolelle.
Huokuttimena tälle Helsingin puoleiselle paikalle olivat tulevan huoltoaseman pitäjän lupaamat
toimistotilat ja alennukset esimerkiksi polttoaineesta. Tuolloinhan ei ollut mitään ketjukohtaisia
alennuskortteja, vaan jokainen aseman pitäjä päätti ja antoi omat alennuksensa.
Helsingin maalaiskunnan autotilaus osakeyhtiön perustamiseksi HYAA laski liikkeelle listan
osakkeiden merkintää varten. Osakkeista tarjottiin merkittäväksi yhteensä 60 kpl á 5 000 mk
(nykyrahassa noin 130,00 €). 35 autoilijaa merkitsi yhteensä 43 osaketta.
Loput osakkeet HYAA lupautui merkitsemään itse ja myymään autoilijoille,
jotka myöhemmin haluaisivat osakkaiksi. Kaikki kaupat kuitenkin alistettiin hallituksen hyväksyttäväksi.
HYAA sai myytyä merkitsemättä jääneet osakkeet vuoden sisään.
Asian edelleen jouduttamiseksi tehtiin asiakirja tarvittavin yhtiösopimuksin ja allekirjoituksin,
johon perustavan yhtiön nimeksi kirjattiinkin aiemmasta päätöksestä poiketen
"Helsingin Maalaiskunnan Rahtikeskus Oy". Tämä asiakirja jätettiin 4.8.1959 kauppa- ja
teollisuusministeriön yhtiörekisteritoimistoon, joka hyväksyi uuden yhtiön rekisteröimisen ja
vahvisti yhtiösopimuksen päivämäärällä 10.8.1959. Rahtikeskus oli virallistettu.
Varsinainen perustava yhtiökokous tosin kutsuttiin koolle vasta 25.10.1959 Tikkurilan työväentalolle.
Kokouksen puheenjohtajaksi ja asiantuntija-avuksi oli kutsuttu Kuorma-autoliitosta
teknikko Pertti Sarparanta. Kokouksessa 35 osakeita koemerkinnyttä autoilijaa allekirjoittivat
perustamispöytäkirjan ja hyväksyivät tähän asti suoritetut toimenpiteet.
Yhtiön ensimmäiseen hallitukseen valittiin Antti Kinnunen (puheenjohtaja),
Väinö Tenkanen (varapuheenjohtaja), Oiva Hind, Vihtori Hervanto, Rauli Vilenius, Olof Aaltio ja
Martti Kervinen sekä varajäseniksi Esko Muhonen ja Rolf Holmström.
Rahtikeskuksen ensimmäinen toimitusjohtaja Albert Oksanen aloitti 1.3.1960.
Rahtikeskuksen perustamispäivämäärästä on ollut eriäviä mielipiteitä, mutta 25.10.1959 on se päivämäärä,
jota pidetään Rahtikeskuksen virallisena perustamispäivänä.
Helsingin maalaiskunnan Rahtikeskus Oy muutettiin vuonna 1969 Helsingin ympäristön Rahtikeskus Oy:ksi.
Vantaan Rahtikeskus Oy:ksi nimi muutettiin vuonna 1972, jolloin Helsingin maalaiskunnasta tuli Vantaan kauppala.
Vantaan Rahtikeskus Oy | Kalliosolantie 4, 01740 Vantaa | Puh. (09) 8955 6210
Joomla Templates designed by Best Joomla Hosting